May the Force be with you

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Rooibos potee

Sunnuntaipäivää itse kullekin säädylle. Minun sunnuntaini on ollut hyvin rauhallinen. Ei kirjoittamista, eikä juuri lukemistakaan. Seuraavaksi ajattelin sentään mennä sänkyyn kirjan kanssa. Tähän mennessä ilta on sujunut koneen ääressä niiskutellessa. Huomenna on tulossa kotipäivä, tässä kuosissa on turha mennä töihin horjumaan ja huokailemaan. Pysyn kotona uusimman hankintani eli ilmankostuttimen kanssa. Kostutin on lääkärin määräys ja auttaa toivottavasti tähän ainaiseen niiskutukseen.

Hiukan pelottaa, että a) tauti ei mene ohi huomisen aikana ja b) tauti ei mene ohi ensi tiistaihin mennessä. Onneksi ensi tiistaihin on kuitenkin vielä pitkä aika taudillisesta näkökulmasta. Noin niin kuin muuten siihen on aika lyhyt aika. Ai että mitä ensi tiistaina sitten tapahtuu? Silloin alkaa matka Kaukomatkaajan luoksen Uuteen-Seelantiin, eikä ihan hirveästi kiinnosta olla sairaana reissussa. No, ehkä tämä siihen mennessä. Lepään nyt vain ja höyryhengittelen ja lepään vähän lisää.

En tosiaan ole saanut kirjoitettua mitään koko viikonloppuna, en ole edes yrittänyt, mutta ei se mitään. Kunhan pääsen matkaan ensi viikolla, korjaan vahingon kirjoittamalla lentokoneessa ja lentokentillä... Eihän matkustaessa oikein muutakaan tekemistä ole kuin lukea, nukkua, syödä tai kirjoittaa.

ps. Viime yönä näin unta, että Kustantamo D ilmoitti suhtautuvansa myötämielisesti kokoelmaani. Jaa-a. Todellisuuden kantaa tähän asiaan ei saa tietääkseen muuten kuin odottamalla. Ja odottamalla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten käy blogin kun kaukomatkailet?
Pelkään, että joudun elämään viikkokausia ilman...tulee vieroitusoireita...:)
lämmöllä,
TdW

Rooibos kirjoitti...

Voi TdW, sait minut hymyilemään :)! Pitää nyt katsoa, miten kaukomatkalla sujuu. Osan aikaa pääsen kyllä koneelle, ja jos vain on jotain muutakin sanottavaa kuin "ihanaaaaa! mahtavaaaa!" niin saatanpa blogatakin ;).