Tänä iltana minulla ei ole sanoja. Olen tyhjä. Pieni ääni päässä sanoo, että eikun tyhmä, mutta en kuuntele sitä. Katseslen vain miten puut liikahtelevat, miten valo valuu, miten kaupunki himmenee. Tänään elän sitku-elämää: sitten huomenna; sitten kun tapahtuu a tai b tai c. Sitten viikonloppuna. Sitten maanantaina. Sitten. Sitten kun.
Lokit lentävät taivaan yli. On hiljaista. Melkein ajattelen, että voisin mennä jo nukkumaan, mutta tajuan kyllä, etten saisi vielä unta. Menen nukkumaan sitten kun aurinko ei enää paista. Sitten unikin ehkä osaa tänne. Viime yönä näin häiritseviä unia, joita en enää muista. Aamulla muistin ja häiriinnyin vähän. Vinksahtaneita tunnelmia.
Juuri nyt minusta tuntuu kuin olisin kuplassa, tyhjiössä. Kukaan ei vastaa kun huudan. Tänään on tällainen päivä. Kaupunki hämärtyy.
4 kommenttia:
Mokoma kupla. Onneksi poksahtelevat herkästi. Täällähän me kaikki olemme ja vastaamme. Valoa!
Katja <3! Kupla poksahti rikki viimeistään kommenttisi myötä :). Ja valoakin oli tänään, kuten toivotit, auringon ja taivaan täydeltä. Ja uuden, omituisen orkidean täydeltä. Valoa ja voimaa sinne!
Onneksi päivät ovat erilaisia. On hyvä ja huonoja ja parempia. Tsemppiä!
Kiitos, Marja-Leena :) ja tervetuloa lukijaksi :)!
Lähetä kommentti