Eilinen hylsy ei haittaa enää. Tai haittaa, mutta kuusi kustantamoa jäljellä vielä, odottelen niiden vastauksia. Jos mitään tätä parempaa ei ole tapahtunut kesän aikana, alan syksyllä työstää Kreikkalaisia taas. Sama kuvio kuin viime vuonna. Kesällä jotain muuta, syksyllä takaisin Kreikkalaisten pariin. Paitsi että viime syksynä en päässyt töihin yhtä ripeästi kuin olisin halunnut. Mutta kumminkin. Kumminkin.
Aamulla kun menin töihin, tajusin, että siitä, kun lähetin ensimmäisen kässärini sinne ensimmäiseen kustantamoon, on kaksikymmentä vuotta. Oikeasti, kaksikymmentä vuotta :). Voi olla jopa 21 vuotta, en ole ihan varma. Se oli ensimmäinen oikea kässärini. Sitten tuli toinen ja tuli kolmas ja Kreikkalaiset on neljäs. Siksi suhtaudunkin hylsyjen yhteydessä saatuun "olet mahtavan hyvä kirjoittaja, mutta kässärisi ei silti ole tarpeeksi hyvä" -palautteeseen niin nihkeästi. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut jokaisesta kässäristä palautetta. Nyt haluan jo äksöniä, ei riitä enää palautteet. Kiittämättömyys on maailman palkka ja nälkä kasvaa syödessä, tiedättehän?
Toisaalta monen kässärin kokemus on kyllä karaissut ja olen siitä tosi tyytyväinen: eivät nuo hylsyt enää tee niin pahaa. Eilinen oli yllättävän harmittava hylsy, mutta jo eilen illalla tokenin takaisin taistelumielialalle, enkä käynyt lähelläkään samoja syövereitä kuin joskus ennen, aiempien kässäreitten lausuntohylsyjen tai eikiitos-hylsyjen kohdalla. En ajatellut, että olen ihan epäonnistunut ihminen, niin kuin ennen jokaisen hylsyn kohdalla.
Enkä halua vaikuttaa omahyväiseltä ja itserakkaalta, vaikka kirjoitinkin ylläolevan. Siltä se kyllä taitaa vähän vaikuttaa. Voi harmi. Mutta kun minulle nyt vaan on näytetty tikkaria niin monta kertaa, että ihan aikuisten oikeesti haluaisin sen tikkarin jo omaan käteeni, jotta voin popsia sen suihini. Enkä halua olla se ihminen, joka koko loppuelämänsä katselee sitä tikkaria yhä lähempää ja lähempää, mutta ei saa sitä koskaan, ei edes yhtä tahmeaa, kielentäyttä lipaisullista siitä.
2 kommenttia:
Ymmärrän sinua oikein hyvin. Samassa veneessä soudetaan. Vaikka ehkä olenkin vielä siinä vaiheessa, jossa osaisin arvostaa myös "pelkkää" palautetta. Tämä nykyinen kustantamokierrosta odottava käsis kun on vasta kolmas ;) Tai sitten en. Kirjallinen itsetunto on kyllä tällä hetkellä niin nollassa, että en uskalla toivoa edes palautteita... Niin että taitaisin vielä hyppiä ilosta sen palautteenkin ansiosta. Vaikka se onkin niin lähellä, niin kaukana...
Vera: Kohtalotovereita siis :). Kirjallinen itsetunto on muuten kumma asia - tänään minulla ei ole sitä yhtään. Tänään toivon joko myöntävää vastausta tai sitten sellaista hylsylausuntoa, jossa kerrotaan, mitä voin parantaa. Kumpaakin saan varmaan odottaa ihan jonkun aikaa ;). Ja kyllä minäkin arvostan palautetta kustantamolta, arvostan kyllä, mutta - mutta - joskus vain turhauttaa hiukan ja haluaisin edetä nopeammin kuin maailmankaikkeus on suunnitellut... Kirjoitusvoimia Vera sinne :).
Lähetä kommentti